Carelin ja Evision toteuttivat takuuajanpäättymistarkastuksen S-Ryhmän Sipoon logistiikkakeskuksen 2 MWp:n aurinkovoimalaan

Carelin ja Evision toteuttivat yhteistyössä S-Ryhmän Sipoon logistiikkakeskuksen 2 MWp:n aurinkovoimalan takuuajanpäättymistarkastuksen (End of Warranty inspection) elokuussa 2023. Teollisen kokoluokan aurinkovoimaloita on Suomessa toistaiseksi vähän, mutta tulevina vuosina määrä tulee kasvamaan merkittävästi. Motivan raportin mukaan yli 1 MWp:n tehoisten aurinkovoimaloiden yhteenlaskettu teho saattaa kasvaa nykyisestä 50 megawatista jopa yli 9500 megawattiin vuoteen 2030 mennessä (lähde). Takuuajanpäättymistarkastukset ja erilaiset muut tekniset vuositarkastukset tulevatkin olemaan entistäkin tärkeämmässä roolissa aurinkovoimaloiden elinkaaren aikana.

Sipoon voimala oli Carelinille entuudestaan tuttu, sillä Carelin toimi omistajainsinöörin roolissa jo aurinkovoimalan, sekä siihen liittyvän sähkövaraston tarjouspyyntö- ja rakentamisvaiheessa. EoW tarkastus tämän kokoiselle maa-asenteiselle aurinkovoimalalle oli kuitenkin Carelinillekin uutta, vaikkakin pienempiä maavoimaloita sekä kattoasenteisia voimaloita Carelin on tarkastanut yli 100kpl. Carelin vastasi tarkastuksen organisoinnista sekä paneelikentän, paneelien, telineiden, AC- ja DC -kaapeleiden, invertterien ja muuntamoiden tarkastamisesta.

Yhteispelillä asiakkaalle kattava tarkastustulos nopeasti ja tarkasti

Carelin tarkastukseen sisältyi myös paneelikentän lämpökamerakuvaus dronella ja siihen kumppaniksi valikoitui Evision. Evisionilla olikin aiempaa kokemusta sähköverkkojen ja aurinkovoimaloiden kuvantamisesta droneja apuna käyttäen. Evision tuotti kuvien perusteella kattavan raportin, josta poikkeavat paneelit ja paneeliketjut pystyttiin tunnistamaan.

Carelin koosti asiakkaalle takuuajanpäättymistarkastuksen löydöksistä raportin sekä toimenpide-ehdotukset. Asiakkaan voimala on takuuaikana toiminut moitteettomasti, mutta tarkastusten ja lämpökuvausten perusteella tehtiin kuitenkin laadun ja turvallisuuden kehittämisen kannalta tärkeitä löydöksiä. Näiden kuntoon saattaminen auttaa varmistamaan aurinkovoimalan elinkaaren aikaisen turvallisen toiminnan sekä tavoitteenmukaisen tuotannon.

”Carelinin palvelu yksinkertaisti takuuajanpäättymistarkastuksen toteutusta ja heidän esittämänä päätimme tilata myös Evisionin kuvantamisen. Tarkastus saatiin toteutettua hyvässä yhteistyössä ja tarkastuksen materiaalia pystymme hyödyntämään tulevaisuudessa laitoksen kyvykkyyden seurannassa.”  –Antti Hiltunen, Energiamanageri, SOK Kiinteistöässä

”Oli hienoa päästä tekemään tarkastusta tämän kokoiselle aurinkovoimalalle Carelin-tiimillä Evisionin droneosaamisella vahvistettuna. Tilaajan edustajatkin olivat erittäin proaktiivisia alusta lähtien, joten hankkeen startti sujui myös erittäin jouhevasti. Yhteistyö toimi saumattomasti, joten tarkastus ja löydösten raportointi saatiin koostettua tehokkaasti asiakkaalle. Aurinkovoimalaitosten omistajat teettävät tämänkaltaisia tarkastuksia varmasti tulevaisuudessa enenevissä määrin, joten tästä saatiin paljon oppia tulevaan.” -Ilmari Mäntysalo, Projektipäällikkö, Carelin Oy

”Tarkastusprojektissa yhdistyi hienosti Carelinin osaaminen aurinkovoimaloiden tarkastuksista ja rakennuttamisesta sekä Evisionin ammattitaito kuvantamisessa ja dronejen käytöstä teollisuuden tarkastustoiminnassa. Dronejen avulla saadaan kuvannettua nopeasti suurikin voimala, ja analysoidusta datasta mahdolliset vikapaikat näkee yhdellä silmäyksellä. Yhdessä asiakkaalle päästiin tarjoamaan kattava tarkastustulos nopeasti ja tarkasti” Evisionin tuote- ja kehitysasiantuntija Antti Kortman summaa” – Antti Kortman, Tuote- ja kehitysasiantuntija, Evision Oy

Uutinen on julkaistu ensimmäisen kerran carelin.fi